BLOGI

Uusimmat blogitekstit


Kaikki blogitekstit

Näin kevään kynnyksellä siinä missä monet suunnittelevat tämän vuoden puutarhaistutuksia alkavat myös rohtoyrttien kerääjät pohdiskella tulevan kesän keruuretkiä. Itse suunnittelen tulevan sesonkini kulun niin, että paneudun opettelemaan joka vuosi vähintään pari uutta rohtokasvia ja niiden hyödyt, käytön jne., mutta joskus voi jokainen meistä olla...

Lumoava lumi

14.02.2022

Hurmaannuin lumesta ensimmäistä kertaa aikuisiälläni viime talvena. Tänä talvena muutettuani luonnon keskelle lumiset puiden latvat, koskemattomat valossa kimmeltävät hanget ja kallion seinämiä koristavat valtavat jääpuikot saivat haltioitua minut kokonaan miksi halusinkin syventyä tutkimaan lumoavaa lunta tarkemmin.

Mielenterveyteen liittyvät aiheet koskettavat ja puhuttavat monia meistä. Erilaiset mielenterveydelliset ongelmat sen kun lisääntyvät uhkaavasti vuosi vuodelta. Tällä hetkellä vähintään joka viides suomalainen kokee vuoden aikana mielenterveyden häiriöitä ja joka viides sairastuu elämänsä aikana masennukseen. (Mieli Ry/2021) Mielenterveyden häiriöt...

Olen pohtinut tästä aiheesta kirjoittamista jo pitkään ja nyt oikea aika tuntuu koittaneen sillä työstän parhaillani tulevaa kirjaani Maagiset luonnonkasvit, jossa haluaisin selittää magian olemuksen siten, että myös ne ihmiset jotka eivät vielä tiedä tai ole varmoja siitä mitä magian harjoittaminen oikeastaan on saisivat tästä jotenkin kiinni....

Pysähdy hetkeksi ja mieti millaisia ajatuksia, mielikuvia ja tunteita sana luonnonalttari sinussa herättää? Onko kyseessä jokin sinun itse kokoamasi pieni taso johon olet asetellut kiviä, sulkia ja keppejä vai kenties massiivinen luonnon muovaama kiven järkäle joka ei koristeita kaipaa? Uskon meillä jokaisella olevan omat mielikuvamme siitä mitä...

Tervetuloa ensimmäisen Maan taikaa -blogitekstin pariin! Ajattelin polkaista blogin käyntiin paneutumalla poikkeuksellisesti suomalaisen kasvimaailman polttavan kuumaan kuninkaaseen. Osaatko jo arvata mistä kasvista mahtaa olla kyse? -N-
Mitään sivuilla esitettyä ei ole tarkoitettu korvaamaan lääkärin ohjeistusta. 
 
Copyright © 2022 Maan taikaa 
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita