Kasvit mielenterveyden tukena | Osa 1

21.11.2021

Mielen peruspilarit

Mielenterveyteen liittyvät aiheet koskettavat ja puhuttavat monia meistä. Erilaiset mielenterveydelliset ongelmat sen kun lisääntyvät uhkaavasti vuosi vuodelta. Tällä hetkellä vähintään joka viides suomalainen kokee vuoden aikana mielenterveyden häiriöitä ja joka viides sairastuu elämänsä aikana masennukseen. (Mieli Ry/2021) Mielenterveyden häiriöt eivät kuitenkaan rajoitu vain diagnosoitaviin sairauksiin tai häiriöihin vaan tällaisiksi voidaan luokitella myös muu henkinen kuormitus. Vakavia häiriöitä tulisi tietenkin hoitaa tai vähintään yrittää työstää terveydenhuollon ammattilaisen kanssa, mutta harva suomalainen uskaltaa hakea tai saa ollenkaan tarvitsemaansa apua ennen kuin tilanne elämässä on jo kärjistynyt arkea vahingoittavaksi. Arjen pyöritys apua saaneenakin voi jatkua raskaana ja tilanteen muuttumattomuus voi herättää turhautunesuuden tunnetta. Tällöin saattaa erilaisista itsehoitomenetelmistä kuten rohtokasveista ja erilaisista kasvivalmisteista olla apua. Näidenkin parissa on kuitenkin hyvä muistaa, että voidaksesi paremmin on sinun ennemmin tai myöhemmin paneuduttava hoitamaan oireiden aiheuttajaa eikä vain itse oireita. 

Oman mielenterveyteni kanssa vuosia kamppaileena olen havainnut suurinta osaa erilaisista kokemistani oireista ja häiriöistä yhdistävän sama juurisyy: epätasapaino elämässä. Oli kyseessä sitten ravintoköyhä ruokavalio, liikunnan puute tai epäsäännöllinen unirytmi. Kaikki nämä perustarpeet luovat mielenterveytemme perustukset. Näiden lisäksi toki myös henkinen tai emotionaalinen epätasapaino voi vaikeuttaa paranemisprosessin aloitusta. Joskus syy voi piileä myös tärkeiden ravinto-aineiden kuten vitamiinien tai hivenaineiden puutteessa. Hyvin syöminen kuin merkitsee jokaiselle nykyään hieman eri asiaa. Rohtokasvien käyttö ei siis välttämättä ratkaise ongelmiasi, mutta voi toimia tukena ja apuna rakentaessasi sekä ylläpitäessäsi näitä tasapainon perusrakenteita. 

Luonnontuotteista voi syntyä helposti mielikuva niiden olevan aina ''parempi'' tai ''turvallisempi'' lääkintämuoto. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa ja siksi en varoituksitta voi teitä päästää tutustumaan näihin kasveihin vaan tahdon vielä huomauttaa, että varsinkin kasvivalmisteet ovat usein vahvoja eivätkä ne kaikki sovi päivittäisten lääkitysten kanssa samanaikaisesti nautittaviksi. Vaikka ajatus ''tavallisten'' lääkkeiden vaihtamisesta kasvivalmisteisiin onkin houkutteleva en silti suosittele ketään myöskään luopumaan lääkityksestään ilman lääkärinsä ohjeistusta. Lääkityksestä yllättäen luopuminen voi aiheuttaa vain enemmän haittaa mielenterveydellesi. On myös erittäin tärkeää tiedostaa, että kuten lääkkeistä niin myös kasveista ja kasvivalmisteista voi saada sivu- ja haittaoireita. Tämän vuoksi muista aina ennen käytön aloittamista siis kerätä infoa useasta eri lähteestä, kysyä kokeneemmalta käytön turvallisuudesta (annostus/yhteisvaikutukset) sekä varmistua mahdollisista haitoista, allergeeneista ja sivuoireista.

Nyt kun olen saanut taas pakolliset pätemiset ja pelottelut hoidettua voimme sukeltaa vihdoin itse kasvien pariin. Kasvit on esitelty lyhyesti käyttötarkoituksineen juuri siksi, että rohkenisit etsimään tarkempaa lisätietoa myös muista lähteistä. Ohesta löydät myös latinan sekä englannin kieliset nimet kasveille muun kielisten lähteiden tutkimista varten. Lopuksi löydät tekstistä luomani muistilistan rohtokasvien käyttäjälle.

Suomessa kasvavia ja viljeltäviä kasveja mielenterveyden tueksi


Mäkikuisma (lat. Hypericum perforatum; engl. St. John´s wort) 

Yksi tunnetuimmista ja tutkituimmista rohtokasveistamme masennuksen hoidossa. Mäkikuisman käytöstä rohtona on viitteitä jopa 2000 vuoden takaa.

Luontainen serotoniinin takaisin oton estäjä. Käytetään masennuksen sekä kaamosmasennuksen lievittämiseen sekä hoitoon.

Kauran versot (lat. Avena sativa, engl. Oats/Oatstraw)

Vaikka kauranversouute onkin tunnettu ''luonnon viagra'' käytetään sitä myös rauhoittamaan ja selkeyttämään mieltä. Kauran versoilla hoidetaan erityisesti alakuloisuutta, surua, jännittyneisyyttä ja ylikuormituksen tunnetta. Hyvä rohto tuomaan tasapainoa elämään.

Nokkonen (lat. Urtica dioica, engl. Nettle)

Mihinkä nokkosesta ei olisi avuksi? Nokkonen on tärkein hyvinvointia tukeva kasvimme. Yleensä sitä käytetään erilaisia vaivoja ja oireita ennalta ehkäisemään ympäri vuotisesti. Mieltä suojaavana nokkosesta saa apua mm. voimattomuuteen ja levottomuuteen sekä stressiin.

Piparminttu (lat. Mentha piperita, engl, Peppermint)

Mintuilla on tunnetusti monia mieltä rauhoittavia vaikutuksia. Erityisesti piparminttua tai piparmintun eteeristä öljyä käytetään ahdistukseen, masennukseen, alakuloisuuteen sekä stressiin. Se rauhoittaa ja kirkastaa myös mieltä sekä lievittää henkisen uupumuksen tunnetta.

Ruusujuuri (lat. Rhodiola rosea, engl. Rose root)

Ruusujuurta on käytetty jo vuosisatojen ajan erityisesti Pohjoisissa maissa ahdistuksen, väsymyksen ja masentuneisuuden hoitoon. Se lieventää stressiä, levottomuutta sekä henkisen ylikuormituksen tunnetta. Ruusujuuri on oiva apu myös keskittymis- ja oppimiskyvyn tueksi.


Mitään sivuilla esitettyä ei ole tarkoitettu korvaamaan lääkärin ohjeistusta. 
 
Copyright © 2022 Maan taikaa 
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita